Vanhempani olivat varmoja, että menen lukioon. Isovanhempani sanoivat, että menen lukioon jo ennen kuin olin "julkistanut" päätökseni. Lähes kaikki kaverini menivät samaan lukioon kuin minä. Kukaan ei kysynyt, mikä minusta tulee isona. Kaikki kysyivät, tulenko Järvenpään lukioon.
Olen alkanut miettiä, onko lukio sittenkään minulle se oikea paikka. En edes harkinnut ammattikoulua tai muita vaihtoehtoja, koska lukio tuntui yläasteen ajan niin ilmiselvältä vaihtoehdolta. Ongelma ei suinkaan ollut siinä, ettenkö olisi tiennyt, mihin ammattiin ryhtyisin. Halusin eläinlääkäriksi, lukioon siis kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa opiskelemaan! Miksei kukaan kertonut, että lukiossa on niin tylsää?
Sain kuulla monia jänniä asioita lukiosta. Siellä opiskellaan paljon teoreettisesti, oppitunnit ovat pidempiä, pitää ottaa paljon vastuuta. Saa myös päättää itse haluamansa kurssit, rakentaa lukujärjestys, läksyjä ei tarkisteta. . .
Lukiossa minut yllätti se, miten nopeasti jaksot kuluivat ja koeviikot tulivat. Myös opiskelu oli paljon raskaampaa! Ihan oikeasti. Vaikka tekisin töitä vähemmän, hutaisisin läksyt välitunnilla ja niin pois päin, olen jatkuvasti väsyneempi koulupäivien ja läksyjen jälkeen. Vapaa-aika menee nukkuessa.
Lukioon oli helppo päästä. Tarvitsin vain riittävän hyvän keskiarvon. No, se onnistui kyllä. Osasin opiskella, tehdä läksyt ajoissa (välituntisin), osasin oikeat asiat. Nytpä se ei enää riitäkään. Mitä, jos en jaksakaan opiskella kolmea vuotta? Mitä jos en onnistukaan täydellisesti kirjoituksissa? Mitä jos en pääsekään juuri sinne tiettyyn jatko-opiskelupaikkaan? Olen aina luullut, että opiskelu on helppoa. Että pääsen sinne minne haluan. Mitä jos en pääsekään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti